Jussi Lehtomäki: Kerrostalosusi

 25.02.2016
Lukutoukka Krista

Jussi Lehtomäen esikoisromaani Kerrostalosusi tarjoaa lukijalle hienoja hetkiä. Vaikka Kerrostalosusi onkin aika perinteiselle pohjalle rakennettu psykologinen trilleri, jossa vanhempiensa rakastama lapsi katoaa, niin mukana on tuore sävy. Lehtomäki on nimittäin sijoittanut kirjaan mukavan ripauksen maagista realismia, joka tekee kirjaan oman, koukuttavan lisänsä.

Kerrostalosusi kertoo Vernasta ja Aarosta, pariskunnasta joka muuttaa uuteen kotiin ja tahtoo saada elämälleen uuden alun. Kaikki saa kammottavan käänteen kun eräänä aamuna 6-vuotiasta esikoistytärtä Iidaa ei löydykään hänen huoneestaan. Etsinnät jatkuvat tuloksettomina ja jokaista epäillään vuorollaan.

Juoni saattaa kuulostaa sellaiselta, joka on jo aiemmin kerrottu. Mikäs siinä, sillä se on kerrottu taitavalla tavalla, joka ottaa lukijan omakseen. Mutta entäs kun mukaan lisätään ripaus maagista realismia joka koukuttaa, ja loppu joka todella yllättää? Minäkin, ahkera dekkarin lukija, yllätyin lopusta todella paljon. Se tuli täysin puun takaa.

Kerrostalosusi on vahvasti psykologinen dekkari jossa ei veri roisku. Jännitys on ainoastaan psyykkistä, ja se on ajoittain jopa piinaavaa. Löytyykö Iida? Miten perheen käy? Vaikka pidänkin myös väkivaltaisista, toiminnantäyteisistä dekkareista, niin tällainen psykologinen piina on ajoittain omiaan. Ja ehkä vielä astetta jännittävämpääkin, tällainen käy enemmän mielen päälle. Ehkä Kerrostalosusi on piinaavinta luettavaa perheelliselle ihmiselle, sillä he pystyvät eläytymään Vernan ja Aaron hätään ja siihen, millaista on kun oma lapsi on kadonnut. Minäkin pystyin aistimaan heidän pelkonsa siitä, ettei Iida löytyisikään – kirjailija siis on onnistunut kuvaamaan päähenkilöiden tunteet hienosti.

Kerrostalosuden oikeastaan tajuaa kokonaisuudessaan vasta kun on lukenut kirjan loppuun. Vasta silloin tajuaa koko kirjan rakenteen ja sen hienouden. Kirjailija Jussi Lehtomäki toimii elokuvaohjaajana ja jotenkin sen aistii kirjasta – hän osaa rakentaa toimivan juonen, jännitteen joka kestää koko kirjan ajan ja huipentuu loppuun. Juuri niin kuin hyvän jännärin pitääkin tehdä.

Kerrostalosusi ei siis ole ihan perinteinen jännäri, vaikka alussa niin voisi kuvitella juonen perusteella. Siinä on omat koukkunsa, seikat jotka tekevät siitä täysin omanlaisensa, ja omalla tavallaan todella hienon kirjan. Tässä on kirja jota ei kannata jättää kesken – hienoimmat juonelliset koukut paljastuvat vasta kirjan loppumetreillä.

Tässä on esikoiskirjailija jolta jään odottamaan lisää!

Kerrostalosusi, Jussi Lehtomäki, 285 s., 2016, Myllylahti, Kustantajalta

Tästä kirjan teossivulle.