Terhi Rannela: Frau

, 2016
 

Kariston Uutiset esittelee jo kevään 2016 kirjasatoa. Minä viimeistelen vielä historiallista romaaniani, mutta tästä se kertoo: 

Lina Heydrich, natsipyöveli Reinhard Heydrichin leski, on jo vanha nainen. Hän on päättänyt antaa elämänsä viimeisen haastattelun luotettavalle toimittajalle. Vuosikymmeniä hänen miehestään on kerrottu karkeita valheita, mutta nyt Lina kertoisi totuuden. Muistoissaan nainen palaa 1940-luvulle, jolloin hän eli elämänsä onnellisinta aikaa. Hänen miehensä oli ylennetty Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltijaksi ja perhe asettautui ylelliseen kartanoon Prahan lähelle. Lina eli kuninkaallista elämää ruusupuutarhaa ja lapsiaan hoitaen.

Prahassa perhettä kohtasi kuitenkin tragedia, kun toukokuussa 1942 S.O.E:n agentit hyökkäsivät Reinhard Heydrichin kimppuun kohtalokkain seurauksin. 42 vuotta miehensä kuoleman jälkeenkin Lina näkee tästä unta joka yö.

Historiallisiin tapahtumiin perustuva Frau valottaa kiistellyn natsikenraalin persoonaa vaimon näkökulmasta. Lina Heydrichilla on myös yllättävä yhteys Suomeen, sillä 1960-luvulla hän avioitui teatterinjohtaja Mauno Mannisen kanssa.

Frau on tarina suuresta rakkaudesta ja valtaan sairastumisesta. Heydrichin salamurha seurauksineen on pala järkyttävintä sotahistoriaa.

Romaanin ainutlaatuisena lisämateriaalina ilmestyy sähköinen työpäiväkirja, jossa kirjailija kuvaa neljän vuoden kirjoitusprosessiaan ja matkojaan rouvan jalanjäljissä. Kirjoitusaikaan mahtuu iloa, pettymyksiä ja jopa pelottavia, kohtalonomaisia sattumia.