Sanna Tahvanainen: Pikkumusta


Muoti ei ole minulle mikään erityisen rakas asia, enkä seuraa uusimpia muotivirtauksia lehdistä tai mediasta muutenkaan. Pidän toki kauniista vaatteista mutta minulla on oma tyylini joka ei ole oikeastaan missään tekemisissä muodin kanssa. Silti Sanna Tahvanaisen Coco Chanelista kertova Pikkumusta kiinnosti, sillä onhan kirjan päähenkilö monella tapaa merkittävä henkilö ja kirjan yksi tärkeimmistä osioista on myös ajankuva, 1920-luvun Pariisi.

Sanna Tahvanaisen romaani Pikkumusta kertoo siis Coco Chanelista, yhdistelee hurmaavalla tavalla fiktion ja faktan ja on näin ollen romaani eikä elämänkerta. Ennen Pikkumustaa ihmisille kenties tutumpaa on ollut Coco Chanelin pintapuoli – nyt Tahvanainen tuo esiin jotain syvempää. Vaikka kirjassa on mukana myös fiktiota ovat kirjan tapahtumat hyvin pitkälti totta ja Pikkumusta kertookin myös Cocon kipeästä menneisyydestä joka palaa välillä muistuttamaan häntä.

Voin kuvitella että Pikkumusta muodostuisi todella tärkeäksi kirjaksi muodin ystäville, niille joille Chanel on tärkeä merkki. Mutta oli se hienoa luettavaa myös minulle, ihmiselle jolle Chanel oli vain nimi muodin maailmassa. Minulle, joka on vain pari kertaa tuoksutellut Chanel 5:sta, mutta se ei ole ikinä ollut hajuvetenäni. Minulle, jolle ykkösvaatemerkki on Nanso tai Lumoan.

Minulle Pikkumusta tuo eteen toisenlaisen maailman. Se tuo eteen muodin maailman, sen 1920-luvun Pariisin jossa Coco Chanel eli, jossa hän loi uraansa. Pikkumusta ei tosin ole vain muotia, se on myös päähenkilön elämää, rakkaussuhteita ja ajoittain kipeitä muistoja. Se on elämää, se on ajankuvaa, se on hieno romaani.

Pikkumusta on romaani josta varmasti monenlaiset naiset voivat nauttia. Vaikka muoti ei jokaiselle olekaan tärkeä asia elämässä, ei varsinkaan Chanelin kaltainen merkki, niin Coco Chanelin elämässä on ollut niin monelaisia käänteitä että kirja on jo siltä kannalta kiinnostavaa luettavaa. Myös se Pikkumustassa on hienoa, että vaikkei Chanelin vaatteisiin ole pukeutunutkaan, on kirja silti hieno teos yhden suuren merkin synnystä muotimaailmassa.

P.S. Erikoispojot Pikkumustan kannesta. Se on tyylikäs ja kaunis, aivan kuin koko kirjakin. Vau!

Pikkumusta, Sanna Tahvanainen, 318 s., 2016, Otava, Arvostelukappale kustantajalta

Kirjan teossivulle