Sanna Tahvanainen & Lena Frölander-Ulf: Kurre Keikari ja popcornit

Sanna Tahvanainen ja Lena Frölander-Ulf ovat yhdistäneet voimavaransa ja luoneet pienen kauniin kuvakirjan, jonka tarina kertoo ystävyyden merkityksestä. Alkuperäisteos on kirjoitettu ruotsiksi. Helpposanainen käännös on Katriina Huttusen käsialaa.

Kurre Keikari on dandymainen, hienosteleva lontoolainen orava. ”Kurre keikari ostaa vaatteita yhtä usein kuin Lontoossa sataa.” Kurre Keikari asustaa eläinystäviensä kanssa eräässä Lontoon puistossa.

Eräänä päivänä Kurre Keikari havaitsee puistopenkin alla jotain omituista. Erikoisen värinen laatikko kiinnittää Kurren huomion. Laatikosta hän löytää popcornia, jota hän ei ole koskaan aiemmin vielä maistanut.

Valkoinen herkku on lopulta ajaa Kurre Keikarin tuhoon. Hän jää koukkuun popcornin lumoon ja tuhlaa siihen kaikki rahansa. Hän vaihtaa jopa arvokkaan taskukellonsa poppariin. Kurre Keikari havahtuu huumauksesta vasta, kun hänen rottaystävänsä osoittaa hänelle asioiden todellisen tilan.

Kurre Keikari ja popcornit kertoo ahneudesta ja addiktiosta. Kurre Keikari kulkee mielihalujensa mukaan eikä kykene välttämään houkutusta. Asetelma tuo mieleen monet satukirjojen klassikot, joissa ahneelle osoitetaan huono loppu. Hannu ja Kerttukin ovat päätyä noidan uuniin, kun innostuvat liikaa piparkakuista.

Kirjan eläinhahmot on sympaattisesti kuvattu ihmisten kaltaisiksi. En muista aiemmin törmänneeni hienostelevan oravan karikatyyriin, joten siinä mielessä teos on myös omaperäinen. Myös oravan ja rotan välinen ystävyys on sekin uutta.

Lena Frölander-Ulfin kuvitustyyli on tunnistettavaa. Siinä on samanlaisia synkkiä ja realistisia sävyjä kuin hänen aiemmassa teoksessaan Minä, Muru ja metsä (S&S, 2016). Kuvitus ei kaunistele tosiasioita. Jopa puiston maassa lojuvat tupakantumpit ja Kurre Keikarin vieroitusoireinen tila ovat lieventelemättä kuvattuja.

Kurre Keikari ja popcornit onkin rehellisesti tehty lasten kuvakirja. Ahneus on perisynti. Siksi teoksesta löytyy paljon samastuttavia piirteitä. Kuka nyt ei olisi ollut roskaruokaan koukussa? Välittävien ystävien merkitys myös korostuu. Silloin kun itse muuttuu sokeaksi, läheiset näyttävät totuuden.

Sanna Tahvanainen & Lena Frölander-Ulf: Kurre Keikari ja popcornit. S&S, 2017. Arvostelukappale kustantajalta.

Teoksen esittelysivulle

Elma Susanna

Elma Susanna

Olen Elma, turkulainen kirjallisuuden ja kirjoittamisen opiskelija, kriitikko ja bloggaaja. Suomi lukee -sivustolle kirjoitan erityisesti lasten- ja nuortenkirjoista. Omassa Kohtaamisia-blogissani esittelen muun muassa espanjan- ja portugalinkielisten maiden kirjallisuutta.
Elma Susanna