Marja-Leena Mikkola: Helmenkantaja

2017

Klassikkotekijän suloinen mutta jännittävä saturomaani ammentaa taitavasti vanhasta suomalaisesta tarinaperinteestä Eräänä aamuna Reetta näkee kesäpaikan rannassa suuren pyrstön välähdyksen vedessä. Hän saa viimein varmistuksen sille minkä on aavistanut aina: veden pinnan alla on kokonainen toinen todellisuus salaisuuksineen, aarteineen ja vaaroineen.… JATKA LUKEMISTA


Samuel Monk: Jem Sepänpoika

2016

Eletään vuotta 1035 Linnamäellä, Borgån kylässä eteläisessä Finlandiassa. Nuori Jem Sepänpoika ajautuu tahtomattaan keskelle riitoja, jotka kytevät kylän suurimman suvun päämiesten ja hänen isänsä välillä. Lisäksi Jem on ihastunut Sigridiin, vihamiesten tyttäreen, jonka serkut ottavat Jemin maalitaulukseen. Riidat johtavat Jemin… JATKA LUKEMISTA


Jasu Rinneoja: Erakon arvoitus

2016

Taneli on 16-vuotias helsinkiläispoika, jonka vanhemmat lähettävät kesäksi maalle. Aluksi mummola tuntuu vankilalta ja Taneli riiputtaa päätään kuin elinkautistuomiota odottava rikollinen, mutta sopeutumisessa auttaa naapurissa asuva samanikäinen Pekka. Aika mukavasti sujuu myös traktorilla ajo – nytkähtävää lähtöä ja töksähtävää pysähdystä lukuun ottamatta.… JATKA LUKEMISTA