LAURA GUSTAFSSON: KORPISOTURI


Into 2016, 257s.
Into 2016, 257s.

Kapealla tiellä joku juntti ajaa kahdeksaakymppiä ohi liian läheltä, tööttäileekin vielä mennessään. Rauha sielussaan Ahma ajattelee post-apokalypsia, jolloin valtaosa ihmiskunnasta on kuollut. Kuinka mahtavaa silloin onkaan pyöräillä.

Maailmanloppu on tulossa! Seuratkaamme Ahman esimerkkiä ja paetkaamme maalle! Omavaraisuus kunniaan! Pelastautukoon ken voi!

Maamme tila huolestuttaa varmasti jokaista uutisia seuraavaa kansalaista. Tähän saumaan, tähän aikaan Korpisoturi tulee ryminällä, vainoharhainen kiilto silmissään pommivarmalla selviytymissuunnitelmalla varustautuneena. Ahma on kuin brutaali mielensäpahoittaja. Paitsi nuorempi, nörtimpi, oppinsa internetin keskustelupalstoilta ammentanut. Onneksi Ahman mummo kuoli, perinnön turvin kun voi hankkia oman talon itärajan tuntumasta.

Normaaliväestö ei tee paloharjoituksia, vaan panee toivonsa siihen, ettei tuli syty – ei ole syttynyt ennenkään. Ja onhan sentään palovaroitin!

Huolella laaditut suunnitelmat uhkaavat kaatua jo alkumetreille kun Ahma huomaa, ettei erakoituminen ole ihan niin helppoa kuin hän kuvitteli. Naisia puskee sisään ovista ja ikkunoista, sikamokomakin meinaa heittäytyä turhan tuttavalliseksi. Entä sitten kun tulee talvi ja ruokavarat uhkaavat hiipua. Ja se toivottu, ei kun pahin, tapahtuukin, koko maasta katoaa sähköt ja yhteiskunnan romahtaminen alkaa.

Herranjestas mikä kirja! Kirjailija Laura Gustafsson on minulle aiemmin vain nimenä tuttu, mutta hänen tragikoomisen älykäs tyylinsä osui ja upposi. Korpisoturi on ajatuksia ja naurunpyrskähdyksiä aiheuttava romaani, pelottavan ajankohtainen. Vaikka teema kiertyy ympäristöasioiden ympärille, mukaan mahtuu runsaasti rivienvälistä luettavia kerroksia. Muistakaa tämä!


”Sinä olet maa, ja minä olen kuu”, Pamsu sanoo kattoa tuijottaen. ”Joskus harvoin sinun varjosi osuu minun päälleni. Mutta silloinkin meillä on etäisyyttä miljoona kilometriä.”

”Alle neljäsataatuhatta, jos tarkkoja ollaan”, Ahma korjaa.

 

Kirjan teossivulle