Kiitos, Krista

 29.03.2017
Pasi Luhtaniemi

Krista Airola, Suomi Lukee -palvelun rakastettu bloggaaja, menehtyi maanantaina 27.3. äkilliseen sairauskohtaukseen.

Uutinen on pakahduttavan surullinen: Me kaikki, jotka opimme tuntemaan Kristan tiedämme, miten suuri menetyksemme on. Hän ei vain rakastanut kirjoja. Uupumattomalla tarmolla hän etsi käsiinsä sen pienimmänkin opuksen ja sen arimman kirjailijan, joka ei itse ikimaailmassa olisi uskaltanut toivoa, että joku huomaa hänetkin, ja kirjoittaa juuri hänen lapsestaan. Krista huomasi ja kirjoitti. 

Me Suomi lukee -palvelussa opimme tuntemaan Kristan myös henkilökohtaisesti, kuten sadat kirjaihmiset ympäri suomea. Hän teki meistäkin suuren, hänen blogiarvionsa, hänen avuliaisuutensa, hyvyytensä – hänen valonsa.

Suomi lukee -palvelun tuottaja keskusteli viimeksi sunnuntaina Jyväskylän kirjamessuilla Kristan kanssa tulevasta. He puhuivat bloggaamisesta ja puhuimme Suomi lukee -palvelusta, joka oli Kristan oman Lukutoukan kulttuuriblogin rinnalla hänen toinen tärkeä julkaisualustansa. He suunnittelivat, kuinka uudistaisivat kesällä palvelua siten, että se indeksoituisi entistä paremmin kotimaisten kirjablogien hauissa, ja kuinka klassikkokirjojen ja tietokirjojen blogille olisi tilausta.  – Sitä rajummalta tuntuu, ettei Kristaa enää ole. – Suomi lukee jatkaa kyllä, mutta vielä ei ole sen aika.

Punaiset neilikat lepäävät tekstin päällä Kristan ottamassa valokuvassa. Kiitos, Krista.

Suomi lukee -palvelu muistaa  Kristaa. Toivotamme samalla hänen läheisilleen voimia ja jaksamista surun keskellä. Voit laittaa terveiset omaisille Pihakuiskaajan puutarhablogiin.   Voit muistaa Kristaa omalla viestilläsi myös facebook-sivullamme.