Elina Pitkäkangas: Kajo (Kuura #2)

Kajo on toinen osa Kuura-nimiseen trilogiaan, joka edustaa spekulatiivista young adult -kirjallisuutta. Sarjassa eletään dystooppisessa nyky-Suomen kaltaisessa miljöössä, jossa ihmisiä ihmissusiksi muuttava lykantropiavirus on päässyt valloilleen. Ihmiset elävät suojattua elämää muurien ympäröimissä kaupungeissa, joiden ulkopuolella ihmissudet juoksevat vapaana mutta lainsuojattomina.

Media pauhaa hukkaterrorista, mutta todellisuudessa kyse on hankalasta ihmisoikeuskysymyksestä. Hukat ovat kaikesta huolimatta ihmisolentoja, jotka muuttuvat ihmissusiksi vain kerran kuussa täysikuun aikaan. Suurin osa tartunnan saaneista on viattomia uhreja. Siitä huolimatta Jahti-niminen sotilaskomissio teloittaa kaikki virusta kantavat ihmiset tai hyödyntää heitä tutkimuksissaan.

Sarjan näkökulmahenkilöitä ovat vanhat ystävykset Inka ja Aaron. Heidän välinsä ovat repeilleet ja tilalle on tullut uusia ystävyyksiä ja ihmissuhteita. Inka ja Aaron ovat sarjan alussa aivan tavallisia lukionuoria, jotka tahtomattaan päätyvät ihmissusien kanssa tekemisiin.

Toisessa osassa tarina on edennyt jo siihen vaiheeseen, että ihmissudet alkavat olla sekä Inkan että Aaronin arkipäivää. Inka on tartuttanut viruksen koomassa maanneeseen pikkuveljeensä, jotta vahvistava virus pelastaisi veljen. Nyt hänen tehtävänsä on pitää veljensä Duken salaisuus piilossa. Aaron taas on päättänyt karata ihmissusityttöystävänsä Matleenan kanssa kotikaupungistaan Kuurankerosta. Yhdessä he elävät metsissä kaupunkien muurien ulkopuolella.

Kajossa toimintaa ja raakaa väkivaltaa on vielä hieman reippaammin hyödynnetty kuin sarjan ensimmäisessä osassa. Toisessa osassa juonen keskiössä on laaja hukkien pelastusoperaatio. Hukkia on tarinassa entistä enemmän, ja yhdessä he voivat saada myös enemmän aikaan. Yhteen lyöttäytyminen tarkoittaa kuitenkin myös sokeaa luottamusta. Jokaisella on omat vaikuttimensa, eivätkä tavoitteet aina törmää yhtenevästi.

Kajo muuttaa sarjan suuntaa yhteiskuntakriittisemmäksi. Ihmissusiaiheella voidaan viitata mihin tahansa marginaaliseen ihmisryhmään. Kajossa vahvistuu myös väite siitä, että lykantropiaan olisi mahdollista löytää hoitokeino, mutta hukkien lahtaamisesta innostunut Jahti ei halua tuoda tätä mahdollisuutta päivänvaloon. Lykantropian hoitamattomuus viittaa samalla maailmassa vallitsevaan lyhytkatseisuuteen. Päätökset tehdään lyhyellä tähtäimellä ja raaoilla seurauksilla.

Kajossa Elina Pitkäkankaan kerronta on jonkin verran vahvistunut sarjan edellisestä osasta, jossa mukaansa tempaava tarina oli hukkua turhiin selittelyihin ja alleviivauksiin. Edelleen Kajosta löytyy paikoin puuduttavaa pyörittelyä henkilöhahmojen sisäisissä monologeissa. Kokonaisuudessaan sarja on kuitenkin hyvin juonivetoinen.

Pitkäkangas on väkivaltakuvauksissaan äärimmäisen rohkea. Myös henkilöhahmojen seksuaalista halua ja romanttisia tunteita on pyritty tuomaan rohkeasti ja luontevasti esille. Kuitenkin Kajo on selvästi nuorille suunnattu teos. Aikuiselle lukijalle nuorten käyttämä kieli ja teinimäinen uho voivat vaikuttaa kaikelta muulta paitsi luontevalta.

Kuuralle ja Kajolle yhteistä on se, että niiden henkilöhahmot eivät olekaan niin samastuttavia kuin vastaavanlaisissa teoksissa yleensä. Lukija melkein jopa odottaa teoksilta jonkinlaista sankarihahmoa, jota ihailla ja jonka kanssa elää ilon ja pelon hetkiä. Päällimmäisenä mielessäni oli kuitenkin vain ajatus, että henkilöt vaikuttavat todella itsekkäiltä ja lapsellisilta. Asian havaitseminen kuitenkin muutti lukukokemukseni heti paljon mielekkäämmäksi. Sain rauhassa vihata Inkaa ja Aaronia, kun en enää yrittänyt hakea heistä järkevän ihmisen piirteitä.

Omalla vinksahtaneella tavallaan Kuura-trilogia onkin tähän mennessä onnistunut yllättämään minut. Elina Pitkäkangas on taitava tarinanpunoja ja hän on luonut yllätyksellisen ja rikkaan maailman, Hukkalandian, joka on uskottavuudessaan välillä jopa häikäisevän selkeä. Uskon, että tuollaisen maailman rakentaminen on ollut vaativa työ.

Kajo päättyy kuin jatko-osa ikään: lopussa jäljellä on enemmän kysymyksiä kuin kirjan alussa. Jään odottamaan, josko kolmas osa olisi vielä aiempia osia hiotumpi ja kokeilevampi.

Elina Pitkäkangas: Kajo. Myllylahti, 2017. 343 sivua. Arvostelukappale kustantajalta.

Teoksen esittelysivulle

Elma Susanna

Elma Susanna

Olen Elma, turkulainen kirjallisuuden ja kirjoittamisen opiskelija, kriitikko ja bloggaaja. Suomi lukee -sivustolle kirjoitan erityisesti lasten- ja nuortenkirjoista. Omassa Kohtaamisia-blogissani esittelen muun muassa espanjan- ja portugalinkielisten maiden kirjallisuutta.
Elma Susanna